Nousiaisten Lions Club järjesti jo viidennen kerran Oktoberfestit 4.10.2025 Nousiaisten Kalliopohjalla.Esiintyjinä olivat Nousteprassi ja tanssiorkesteri Hupilupa. Kuvassa pääosa henkilökunnasta. Mukavaa oli taas!
Tervetuloa Nousiaisten Lionsklubin sivuille!
Lions Club Nousiainen on nousiaislainen vuonna 1969 perustettu hyväntekeväisyysyhdistys joka tukee pääsääntöisesti oman paikkakunnan avuntarvitsijoita ulkomaisiakaan katastrofeja unohtamatta. Kansainvälinen Lions- liittomme on perustettu vuonna 1917 Melvin Jonesin toimesta ja Suomen Lions-liitto on perustettu vuonna 1960. Jo 55 vuoden ajan olemme auttaneet avuntarpeessa olevia.
Me palvelemme-We serve
.png)

Maanantaina 1.12. kokoonnuimme luovuttamaan viikonlopun erinomaisesti onnistuneen Auta lasta-auta perhettä-keräyksen tuloksen Maskun Tokmanni-Eurospariin. tavaraa kertyi 34 laatikollista! Kuvassa Maskun seurakunnan Helena Arkivuo ja Kaisa Virtanen, Nousiaisten seurakunnan Kim Schlesier, Nousiaisten Lions Clubin Jari Forsgren ja Ilpo Kivelä sekä Tokmannin myymäläpäällikkö Sini Laine joka myös osaltaan edesauttoi keräyksen onnistumisessa. Lämpimät kiitokset vielä kaikille keräykseen osallistuneille.

Auta lasta-auta perhettä-tapahtumassa 28.-29.11. olimme Maskun Tokmanni-Eurosparilla , kuvassa ladyt Kirsi-Marja Forsgren ja Mervi Lahtonen alueen puheenjohtajan Samuel Raunion ja ylläpitäjän lisäksi . Saimme taas mukavan määrän tuotteita toimitettavaksi Maskun ja Nousiaisten diakoniatyön kautta.
Liiton uutisia
Lionstoiminta 70 vuotta Suomessa


